Kirjoittaja hankala » 12.06.2021 15:24

Taas tuli seikkailua kerrakseen tänään ja opetus siitä mitä harrasteautoilu joskus on.
Tarkoitus oli mennä seiskalla kuokkimaan 128 ja Ritmo kahvitteluihin Ruovedelle. Noin 150km kotoa, Sastamalassa, autosta katosi veto.
Kuin olisi vaihde pudonnut pois päältä, mutta päällä oli, kaikki vaihteet meni päälle ja tuntui normaalisti toimivan, vaan vetoa ei ole.
Aivan kuin kytkin olisi pohjassa. Kytkinpoljinkin tuntui normaalilta, mutta veto pysyi poissa.

tien vieresä.jpg

Moottorirempan yhteydessä vaihdoin kytkimeen uuden painelaakerin ja levyn, sekä laitoin käytetyn, kevennetyn, vauhtipyörän ja sen mukana tulleen vanhan paineasetelman. Ilmeisesti se petti, kytkin on auki kokoajan, ei pidä vähääkään.

hinurin lavalla.jpg

Auto siirrettiin Sastamalaan erään korjaamon takapihalle ja maanantaina menen hakemaan sen trailerissa kotiin. Ei siinä muukaan auta.
Autoliitto hoiti hommansa hienosti ja saatiin hinuri, kyyti korjaamolle ja myös meille korjaamolle toimitettu sijaisauto. Muuten hyvä, mutten anna kyseisen korjaamon koskea autoon 

Tällä tultiin sitten kotiin ja seuraavat kolme päivää ajellaan:

sijaisauto.jpg

Kirjoittaja hankala » 13.06.2021 08:53

Oikean vetariin vaihdoin sisäpään kumin samalla rempassa, eli siitä on ollut nivel irti.
Voisi kai olla jotenkin mahdollista että se on hypännyt paikaltaan.
Yhtään ylimääräistä ääntä ei missään vaiheessa kuulunut, ei ennen eikä jälkeen. Kun autoa yritti liikkeelle se tuntui vain kuin kytkin olisi pohjassa, ei minkäänlaista ääntä mistään. Kytkinpoljinkin on ihan normaalin tuntuinen painaa kuitenkin.
Tuntuu tosi oudolta, mutta en ensihätään keksinyt kuin tuon kytkimen kun kasasin sen osittain vanhoilla osilla
jotka eivät olleet ns. omaa vanhaa varastoa.
Katsotaan kun päästään purkamaan, maanantaina hakemaan kotiin ja siitä sitten ihmettelemään

Kirjoittaja hankala » 14.06.2021 04:34

Joo, tämä vetarinsokka-teoria alkaa vaikuttaa kokoajan suuremmalta todennäköisyydeltä.
Tänään selviää kun pääsen autoa hakemaan kotiin.

Fiatti kotona.jpg

Väsynyt matkalainen on taas kotona 

Alustava tutkimus näyttäisi että vetonivelet ovat paikoillaan oikein, koska jos sisäpään nivel puuttuu,
luulisi että akseli on sisäpäästä heiluttassa veltto, tai ainakin reilusti välyksellinen.

Lisää tutkimuksia kun aikataulu vain sallii.

Kirjoittaja hankala » 16.06.2021 11:56

Kytkinakselin katkeaminenkin on tullut mieleen. Ei ole vaan koskaan tullut vastaan tällaista.
Kytkinpoljin tuntuu normaalilta, vaihteet tuntuu normaalilta. Vetoa ei ole, eikä mitään ylimääräistä ääntä kuulu nyt, eikä kuulunut hajotessa.

Kirjoittaja hankala » 19.06.2021 16:33

Arvoitus on ratkennut: Kytkinlevy revennyt osiksi! Eipä ole tullut vastaan tuollaistakaan.
Niin ohuesta pellistä on kytkin että melkeen luulisi olevan vanhoista juomatölkeistä tehty
Tuo kytkin oli 160mm koska sille oli kevennetty vauhtipyörä, siitä piti nyt luopua kun mistään ei tähän hätään löytynyt
160mm kytkinlevyä.
Laitoin edellisestä moottorista vauhtipyörän ja kytkimen kaikkineen, ei niilläkään ole ajettu kuin muutama tuhat kilometriä.

revennyt kytkin1.jpg
revennyt kytkin.jpg

Tässä näkyy kuvassa kuinka paljon rajumpaa tekoa edellinen kytkin oli ja nyt on taas.
Ei tullut niitä asentaessa vertailtua kun eivät olleet yhtäaikaa irti.

kytkimien ero.jpg

Kirjoittaja hankala » 03.07.2021 18:32

Vähän päivitystä tännekkin välillä:

Kytkinremontin jälkeen alkoi ongelmat startin kanssa, startin hammaspyörä alkoi tarttua vauhtipyörälle ja päästää todella ikävän äänen koneen käynnistyessä. Vähän tätä ihmettelin koska sekä startti että vauhtipyörä ovat nyt edellisestä koneesta ja toimivat siinä hyvin yhteen.
Irrotin startin huoltoa varten ja totesin sen olevan sisuskaluiltaan lähes uutta vastaava ja kaikkien osien liikkuvan ongelmitta.

startti.jpg

Niinpä nyt jäi vielä enemän pohdituttamaan miksi nyt yht'äkkiä nuo eivät toimineet yhteen.
Aikani pähkäiltyäni päädyin ratkaisuun johon en ole aiemin törmännyt, päätin tehdä startin ja vaihteiston väliin korotusrenkaan.
Näin startti asettuisi n. puoli milliä ulommaksi ja hampaiden osumiskulma muuttuisi hieman.
Leikkasin pellistä kehyksen ja liimasin sen starttiin kiinni, asennuksen helpottamiseksi.

startin korotusrengas.jpg

Tämä tosiaan riitti korjaamaan takertelun ja startti toimii taas niin kuin kuuluukin. Hieman yllättäen itsellenikin.

Myös kävi ilmi tuossa startin kanssa touhutessa että kytkinvivuston palautusjousi oli kadonnut jonnekkin, ilmeisesti vain katkennut.
Varaosa-autosta toinen tilalle ja nyt ei painelaakeri hierrä paineasetelmaan enää.

kytkimen jousi.jpg

Tämän jälkeen vielä tiiviste pakosarjan ja pakoputken välistä sylki itsensä ulos, aiheuttaen todella teinimäisen pörinän ja pakokaasun pääsyn sisälle autoon. Ratkaisu oli oikeastaan helppo, vanha tiiviste malliksi ja 3mm asbestilevystä uusi tiiviste. Asbestilevy on sopivan pehmeää, että se kiristyy tiukasti laippaan vaikka pinnat eivät olisikaan 100% suoria. Hyvin on toiminut.

Eli pientä hiertoa on ollut kaikkineen, mutta mitäs autoharrastusta se sellainen on jos ei koskaan tarvitse liata käsiään